Antiikin ihmisten salaisuus: sisäisen elämän ja luonnon synkronia

Antiikin kaudella elämänmeno ja arkipäivän toiminnat olivat kovin erilaisia kuin nykypäivänä, jolloin ihmisillä on aina kiire, ja eletään lineaarisen kalenteriajan mukaisesti. Aikarajat ja määräaikajaksot määrittävät elämämme rytmiä. Tällaisesta vauhdikkaasta menosta on vaikea päästä irti, koska ihmiset ovat tietoteknisten laitteidensa mukanaan tuomista aikaraameista riippuvaisia ja liikkuvat niin paljon sometietovirroissa ja -tulvissa. Ihmiset eivät enää tiedä, mistä saada ote oman elämän rytmiin saati miten löytää yhteinen rytmi toisten ja luonnon kanssa. Varhaisella kaudella, kun sivilisaatiot olivat vasta kehittymässä, ihmiset elivät luonnonvaraisissa ympäristöissä, joissa he seurasivat syklisten kasvukausien (vegetaation) jaksoja. Elämän vaiheet ja vuodenajat olivat synkronisoituja samaan rytmiin.

Jännitä-tähtää-laukaise

Ihmiset, jotka rakensivat Vanhan Euroopan sivilisaation ja organisoivat yhteisöjen järjestystä, olivat tietoisia elämästään luonnollisessa elämänrytmissä. Tuolta ajalta onkin säilynyt avainkäsite, joka kuvaa tuota luonnonmukaista elämäntapaa: vanhan kreikan kielen sanastosta löytyy ikivanha lainasana, kairos, joka on peräisin Vanhan Euroopan kaudelta. Kairos viittaa siihen, miten ihmiset kokevat ajan vaikutuksia, ja sen takia konsepti eroaa huomattavasti käsitteestä kronos, joka kuvaa mitattua aikaa ihmisten kokemuksia riippumatta, siis kalenteriaikaa.

Kairos-sanalla on laaja kirjo erilaisia merkityksiä. Kaiken kattavin on varmasti se, miten kuvaillaan kehon sisäistä energialähdettä. Kun ihmisillä oli vireessä tietoisuus elämän rytmikkäistä liikkeistä, kairos-käsite sisälsi myös tämän aspektin energiavirtojen liikehdinnästä. Kairos kuvaili myös ideaa oikeasta hetkestä toimia. Tätä merkitystä kuvattiin jousiammuntaesimerkillä. Kun ampuja tähtää maalia, hänen pitää odottaa oikeaa hetkeä. Oikealla hetkellä kaikki tekijät, jotka voisivat vaikuttaa nuolen tähtäämiseen ja osumiseen, ovat synkronisoituja. Tällaisia ovat esimerkiksi tuulen suunta tai ampujan asento. Vasta juuri oikealla hetkellä kannattaa laskea nuoli irti. Etukäteen ei voi määrätä tai arvioida milloin on oikea hetki – sen vain tietää tuollaisella hetkellä.

Elämä energiavirtojen rytmissä oli taito, jonka vanhat eurooppalaiset hallitsivat, mutta joka katosi vähitellen jo antiikin aikana. Kun saksalainen runoilija Johann Wolfgang von Goethe keksi 1700-luvun lopulla käsitteen “Achtsamkeit” (engl. mindfulness) – myös muodossa “achtsames Schauen” (huomioiva, huolellinen tapa katsella) – ja totesi, että elämän rytmin mukainen havaintokyky on paljon antoisampi kuin kiireinen vilkuilu, se oli Goethen aikalaisille jotain uutta. Kuitenkin perusidea ankkuroituu ikivanhaan kairos-käsitteeseen. Huomioivan katselutavan ideasta tuli muotia taas 2000-luvun alussa, kun ihmiset tulivat tietoisiksi siitä, että heiltä puuttui jotain, ja mindfulnessista tuli monien harrastus. Jotkut rippeet kairos-konseptista elävät siis vielä tänäkin päivänä. Tällainen on myös esimerkiksi sanonta carpe diem, “tartu tilaisuuteen”, joka sisältää myös aspektin oikeaan hetkeen tarttumisesta. Oikeaan hetkeen tarttuminen taas edellyttää huomioivaa tarkastelua, sillä se edellyttää oikean hetken havaitsemista.

Nykypäivänä tiedetään oikea-aikaisuuden salaisuuksista enää vain murto-osa siitä, minkä vanhat eurooppalaiset tiesivät. Kairoksen käsitteen ja käytännön historia on pitkä. Näitä salaisuuksia kannattaa penkoa, sillä niissä saattaa piillä hyvän elämän ainesosia enemmän kuin uskommekaan.

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen

Käsittelemme kairoksen roolia Vanhan Euroopan yhteiskunnassa lisää tässä blogissa.

Read this blog in English here.