Miksi kreikkalaiset sankarit eivät pärjänneet ilman jumalattaria?

Sankareiden ihailu antiikin Kreikassa oli vankka instituutio kulttuurielämässä, ja onkin syytä puhua sankarikultista. Patriarkaalisessa kreikkalaisessa yhteiskuntamallissa sankarit olivat tietysti kaikki miehiä. Sankarikultti ei syntynyt Kreikassa, vaan kreikkalaisten esi-isät – indoeurooppalaiset paimentolaiset, jotka olivat n. 3200 eaa. vaeltaneet arolta Kaakkois-Eurooppaan – olivat tuoneet kultin oman soturikastinsa myötä Hellakseen, uuteen kotimaahansa. Sankarit olivat vahvoja ja ylivoimaisia ja pyrkivät kuoleman ylikin kiirivään maineeseen. He kernaasti toivoivat, että runoilijat kertoisivat heidän saavutuksistaan monelle sukupolvelle eteenpäin. Näin he voisivat saavuttaa kuolemattomuuden.

Ruukkumaalaus, jossa Hera imettää Heraklesta.

Sankareilla oli vain yksi heikkous: he pelkäsivät liian aikaista kuolemaa. Jos sankari kuolisi ensimmäisessä taistelussa, ei kukaan muistaisi häntä myöhemmin uroteoista, eli kuolemattomuus jäisi saavuttamatta. Tämän pulman sankariehdokkaat ratkaisivat etsimällä suojelijoita. Eivätkä he suojelun tarpeessa kääntyneet vahvojen jumalten kuten Zeuksen, jumalten isän, tai Areksen, sodan jumalan puoleen. Sen sijaan sankarit etsivät naispuolista suojelua, pyrkien vahvojen jumalattarien syliin. Eräässä ruukkumaalauksessa Hera-jumalatar jopa pitää Heraklesta omalla rinnallaan ja imettää häntä. Suosituin suojelujumalatar oli Athene. Herakleksesta ja Athenesta tuli voittamattomia taistelukumppaneita, ja he taistelivat yhteistyössä menestyksekkäästi gigantteja eli jättiläisiä vastaan.

Entä mitä kreikkalaiset miehet ajattelivat naissotureista, esimerkiksi amatsooneista? Arvostivatko he näiden taitoja ja mainetta? Periaatteessa kyllä, mutta vain vihollisen roolissa. Vihollisina heidät otettiin vakavasti. On kertomuksia siitä, miten kreikkalaiset sankarit ryhtyivät taistelemaan amatsooneja vastaan. Yhdestä kaksintaistelusta tuli Homeroksen ikuistamana maailmankuulu. Ilias-eepoksessa Homeros lavastaa suurtaistelun, jonka osapuolina ovat kreikkalainen heeros Akilles ja amatsoonien kuningatar Pentiselea. Kertomus taistelusta saa todella eeppiset mittasuhteet. Pentiselea on amatsooneista taitavin soturi, mutta Akilles kuitenkin lopulta voittaa ja tappaa uljaan soturikuningattaren.

Pentiselean ja Akilleen kamppailu on esimerkki amatsoonien roolista kreikkalaisessa tarustossa. Kertomuksissa amatsoonit järjestäen häviävät kreikkalaisille sankareille. Kreikkalaisten miesten itsetunnon ja ylemmyyden tunnon säilyttämisen kannalta tämä lopputulos oli ainoa mahdollinen. Hyvä amatsooni oli siis kuollut amatsooni. Ja jos joskus kävi toisin, ei siitä ainakaan myyteissä kerrottu. Ilmeisesti miessankareille ei tullut koskaan mieleen, että he olisivat voineet valita amatsoonisotureita taistelukumppaneikseen ja lisätä siten taisteluvoimaansa. Vain myyttisissä tarinoissa, kuten Herakleen ja jumalatar Athenen tapauksessa, mies- ja naispuoliset hahmot ryhtyivät yhteistoimintaan.

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen

Read this blog in English here.