Amatsoonit – myyttiä vai totta?

Jos ihmisiltä kysyttäisiin mitä he tietävät amatsooneista, olisivat vastaukset luultavasti kaikki samanlaisia. Keitä amatsoonit olivat? Myyttisiä naissotureita. Mikä oli heidän tunnusmerkkinsä? Heiltä puuttui oikea rinta. Miten se oli mahdollista? Koska he itse leikkasivat rintansa pois. Miksi? Koska se haittasi jousiammuntaa harjoitettaessa. Tällaiset “tiedot” meille nimittäin välitetään kouluopetuksessa. Ne löytyvät valitettavasti myös vakavasti otettavista kulttuurihistoriaa käsittelevistä teoksista.

Polykleitoksen amatsooniveistos.

Nykytiedon mukaan historiallinen todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Vastauksista vain ensimmäinen pitää paikkansa siinä mielessä, että amatsooneja on kuvattu kreikkalaisissa myyteissä, ja että heidän maineensa on saanut myyttiset ulottuvuudet. Nykytiedon mukaan amatsoonit ovat paitsi myyteissä kuvattuja niin myös todellisuudessa olleet olemassa. Loput vastauksista sen sijaan ovat kliseitä ja hölynpölyä. Miten sitten voi olla, etteivät kulttuurihistorioitsijat ole korvanneet vanhoja kliseitä uusimman tiedon mukaisilla tosiasioilla? Vastaus siihen kuulostaa ehkä yllättävältä: he eivät ole tienneet, miten amatsooneja voisi tutkia eivätkä siksi ole pystyneet välittämään todenmukaista tietoa.

Mitkä sitten ovat selitykset sille, miten amatsoonimyytti sellaisena kuin sen suuri yleisö tuntee, syntyi antiikin Kreikan kulttuurielämän piiristä? Kreikkalaiset harrastivat ahkerasti sanojen alkuperän tutkimista, ja myös filosofit kuten Platon innostuivat tästä harrastuksesta. Useimmiten tutkimukset menivät kuitenkin pieleen, sillä antiikin aikana historiallis-kielitieteellistä metodia ei vielä ollut keksitty. Sanojen selitykset olivat kovin mielikuvituksellisia ja niillä oli heikot perustelut.

Amatsooni-nimessä (kreikk. amazon) oli kaksi elementtiä, jotka muistuttivat kreikan kielen sanoja, nimittäin a- “ilman” + mastos “rinta”, siis naiset “ilman rintaa”. Uskottiin, että oikea rinta olisi häirinnyt asettumista jousiammunnan edellyttämään asentoon. Kreikkalaiset todella uskoivat, että naissoturit olisivat tuosta syystä leikanneet itse oman rintansa pois. Tämä oli kummallista, kenties muukalaispelon värittämää ennakkoluuloa, sillä todellisuudessa on helppo todeta, ettei oikea rinta häiritse mitenkään jousta käyttävää naista. Modernin ajan jousiammuntakilpailuissa, joihin naiset osallistuvat, ei rinta ole tiellä. Kun jousiammutaan, jousen naru pysyy rinnan vieressä. On olemassa myös kerhotoimintaa, jonka puitteissa naiset ratsastavat ja harrastavat ammuntaa kuin Antiikin amatsoonit, mutta rinta ei häiritse. Toisaalta käsitykseen saattoi vaikuttaa myös se, etteivät kreikkalaiset naiset sotineet tai käyttäneet jousta, vaan puolustuksen hoitivat miehet.

Sanan alkuperään liittyvä selitys johtui tietämättömyydestä. Kreikkalaiset eivät tienneet, ettei amatsoonien nimi ole alunperin kreikankielinen, vaan lainasana jostakin Kaukasuksen kielestä (”amezan”). Alkuperäiskielestä ei löydy tukea idealle irti leikautusta rinnasta. Väärinkäsitys jatkui, sillä eurooppalaiset historioitsijat menivät kreikkalaisen myytin lankaan, vaikka olisi pitänyt herätä epäilys viimeistään kreikkalaisia taideteoksia katsoessa. Taideteosten ja kielen ”etymologiaan” perustuvan selityksen välillä on nimittäin kiinnostava ristiriita.

Kuuluisin veistos amatsooneista on Polykleitoksen mestariteos 400-luvulta eaa. Veistos sai esimerkkiaseman klassisessa taidetyylissä. Veistos kuvaa kuvankaunista, kaksirintaista amatsoonia. Myös ruukkumaalausten amatsoonit ovat kaksirintaisia. Nykypäivän arkeologia on myös esittänyt todisteita siitä, että naissotureita oli todella olemassa, ja skyyttiheimoilla oli jopa kokonaisia soturiosastoja, joissa toimi vain naisia. Onkin korkea aika nostaa esille amatsooneihin liittyvät totuudet, jotta kulttuurihistorian lähteet eivät sisältäisi enää vain kuluneita kliseitä.

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen

Read this blog in English here.