Vanha Eurooppa voi tarjota uuden ihmisyyden mallin
Euroopasta on tullut sodan näyttämö. Tulevaisuudentutkimuksen piirissä ihmisyyttä pidetään idullaan olevana megatrendinä. Ihmisyys on vakavasti vaarantunut sodan tuhovoimien edessä. Nämä asiaintilat kannustavat kysymään, millaisia ihmisiä haluamme olla. On entistäkin tärkeämpää pohtia eurooppalaista identiteettiä – tai sen puutetta.
Olemme toisaalla esittäneet (ihmisyydenmonetpuolet.com), että Euroopan umpikujien ja mahdollisuuksien hahmottamiseksi Vanhan Euroopan eli Tonavan sivilisaation tutkimus tarjoaa verrattoman resurssin. 1990-luvulla syntynyt tutkimussuunta on löytänyt historiasta yhteistyöhön, tasa-arvoon ja rauhanomaiseen kulttuurien väliseen vuoropuheluun perustuvan yhteiskunnan ja ihmisyyden mallin. Tutkimuksen tulosten vastaanottoa ja niiden soveltamista on estänyt ennakkokäsitys ihmislajista rauhanomaiseen elämään kykenemättömänä. Viimeaikaiset dna-tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet Vanhan Euroopan tutkimuksen keskeiset hypoteesit, ja alan tutkimustulokset ovat valokeilassa.
Vanhan Euroopan sivilisaatio sijaitsi Kaakkois-Euroopassa. Tämä alue muodosti laajan kauppaverkoston ytimen. Kauppaverkosto ulottui nykypäivän kartalla Kiovasta Wieniin, Budapestista Ateenaan ja Aigeianmeren rannikolta Ranskaan, Baltiaan, Italiaan ja jopa Espanjaan asti. Vanha Eurooppa toimi siis aivan kuin nykypäivän Euroopan unionin prototyyppinä. Vanha Eurooppa kukoisti 6000-luvulta 3000-luvulle eaa. saakka.
Harva tietää, miten valistuneesta kulttuurihistoriallisesta ajanjaksosta oli kyse. Monet Vanhan Euroopan saavutukset olivat ensimmäisiä maailmanhistoriassa. Auran käyttö, ruukuntekijän dreija, metallin sulatus sekä kirjoitus-, luku- ja ajanmittausjärjestelmä eli kalenteri keksittiin kaikki tuona ajanjaksona. Vanhat eurooppalaiset osasivat myös ensimmäisinä rakentaa kaksikerroksisia taloja ja kehittivät laivanrakentamisteknologiaa. Noista taidoista oli hyötyä, kun maailman vanhimmat urbaanit keskukset syntyivät n. 4000–3500 eaa. nykypäivän länsi-Ukrainassa.
Miten sitten oli mahdollista saavuttaa tämä kaikki sekä keksintöjen ja elämänmuodon yhteisvaikutuksena syntynyt korkea elintaso? Mikä oli korkean sivistyksen kantava voima? Voisiko sen uusintaa nyky-Euroopassa?
Vanhan Euroopan yhteiskunta kukoisti, sillä yksi keskeisimmistä perusarvoista oli rauha. Jos konfliktit ja sodankäynti tai yhteiskunnallisten hierarkioiden paineet ja valtapelit olisivat varjostaneet elämää, olisivat korkean sivistyksen edellytykset jääneet syntymättä. Ihmiset Vanhan Euroopan yhteisöissä elivät yhteistyön hengessä, ja siksi luovuus, toimeliaisuus ja kekseliäisyys kukoistivat. Rauhanomaisuus hallitsi myös uskonnollista elämää sekä suhteita kanssaihmisiin ja naapureihin.
Vanhat eurooppalaiset organisoivat omaa ja yhteisönsä elämää aivan erityisestä oikean ajoittamisen lähteestä käsin. Tätä kehollisuuteen ankkuroitunutta kykyä vastasi sana kairos. Kairos tarkoittaa kykyä elää sisäisen energialähteen rytmissä. Ihmisten sisäisen energialähteen rytmi oli sopusoinnussa luonnon ja vuodenaikojen kiertokulkujen kanssa, eivätkä he ryöstäneet tai tuhonneet luonnollista ympäristöä. Kairos on tietoisuutta siitä, milloin on oikea hetki toimia. Se merkitsee myös malttia, jonka tässä tulkitsemme energian käyttämisen oikeaksi määräksi kussakin tilanteessa.
Vaikka sama käsite oli lainattu myös muinaiskreikan kieleen, niin homeerisena ja antiikin aikana ihmiset eivät kuitenkaan enää osanneet käyttää sisäistä energianlähdettään samalla tavoin rauhanomaisesti. Tämä avaa mielenkiintoisen tutkimuskysymyksen kairos-käsitteen ja -käytännön merkityksestä ja tulkinnoista näissä kahdessa kulttuurissa, joiden sulautuma muodosti länsimaisen sivistyksen alkuperän. Tunnemme kuitenkin vielä nykypäivänä käytäntöjä, jotka elävöittävät suhdettamme kairokseen, kehollisuuden, luovuuden ja oikean ajoittamisen aikaan. Tällainen on muun muassa fokusointi, kehotietoisuuskäytäntö, jonka filosofi Eugene T. Gendlin kehitti luonnollisen taipumuksemme pohjalle.
Vanhan Euroopan sivilisaatio on menestystarina, joka voi toimia vaihtoehtona nykypäivän kriisimaailmalle. Nykyeurooppalaisten on syytä olla kateellisia vanhoille eurooppalaisille siitä, että he olivat tietoisia rauhan ehdottomasta arvosta. Toisaalta, kun katsomme historian peiliin, meitä lohduttaa tietoisuus siitä, että rauhanomainen ihmisyys oli kerran totta eikä pelkkä unelma. Pohtikaamme Vanhan Euroopan ajattomia arvoja ja elvyttäkäämme niitä nyt, kun käsityksemme eurooppalaisuudesta on murroksessa. Tarvitsemme eurooppalaiselle itsetunnollemme uuden ankkurin; Vanhan Euroopan ihmisyyden malli sopii hyvin siihen tarkoitukseen.
Vanhan Euroopan kartta, kauppaverkostoa.
Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen
Read this blog in English here.