Vedenpaisumus – totta vai Raamatun tarua?

Geologialla ja Vanhan Euroopan tutkimuksella on yllättävää sanottavaa Raamatusta tunnetulle tarinalle vedenpaisumuksesta. Antiikista lähtien Raamatun tarinaa vedenpaisumuksesta on yleensä pidetty taruna, jonka tarkoitus on varoittaa ihmisiä siitä, että jumalat kostavat, jos heidän oppinsa hylätään ja heidän palvontansa laiminlyödään. 1990-luvulla tehtiin kuitenkin suuri löytö, joka mullisti tieteellisen ymmärryksen vedenpaisumuksesta. Silloin saatiin todisteita siitä, että vedenpaisumus todella tapahtui, eikä Raamatun kertomus (Mooseksen ensimmäinen kirja 7, 17–19.24) olekaan tarua.

1998 ilmestyi kahden amerikkalaisen geologin William Ryanin ja Walter Pitmanin kirja ”Nooan tulva”, johon on koottu tutkimustulokset vedenvirtauksista Välimeren ja Mustanmeren välillä. Kirjasta tuli myyntimenestys. Geologit todistivat, että noin vuoteen 6700 eaa. saakka Euroopan ja Vähä-Aasian välillä oli maaselkä, joka murtui maanjäristyksen seurauksena, ja Välimeren suunnalta tulvivat vesimassat rotkon läpi. Pohjoispuolella olevan makeanveden järven pinta nousi, ja veden peittämä alue laajeni huomattavasti. Järven rannikkoseudun varhaiset asuinpaikat joutuivat tulvan alle, ja niiden asukkaiden piti paeta. Tapahtumasarja muistutti sitä, joka Raamatustakin tunnetaan. (Tapahtumista on kirjoitettu hiljattain myös romaani: Christine Labrigen "Irya and the Great Flood – Challenges of a World in Transformation" (2022).)

Michelangelon tulkinta vedenpaisumuksen tapahtumista. Fresko “Il Diluvio” Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa.

Aikalaisten kertomukset levisivät sukupolvelta toiselle, ja kulttuurimuisto levisi suullisesti laajalle alueelle Mustanmeren ympärille, Lähi-itään (Raamatun traditio), Mesopotamiaan sekä Eurooppaan. Raamatun sankari vedenpaisumustarinassa on hyvin tunnettu Nooa, Mesopotamian mytologiasta löytyy Gilgamesh-sankari.

Euroopan kreikkalaisessa mytologisessa traditiossa tunnetaan Deukalion ja hänen vaimonsa Pyrrha, vedenpaisumuksen eloonjääneitä. Myytin mukaan Zeus-jumala rakastui Pyrrhaan, ja heillä oli suhde. Heille syntyi lapsi nimeltään Hellen. Antiikin kreikkalaiset pitivät Helleniä kansansa perustajaisänä ja nimesivät kansansa sen mukaan. Tämä myytti on saanut alkunsa Tessalian tasangon tulvasta Keski-Kreikasta. Kyseessä oli Mustanmeren syntyä edeltänyt tulvan ensimmäinen vaihe, jonka geologit ja oseanografit ovat pystyneet niin ikään todistamaan.

Vedenpaisumusta havainnollistava kartta: viivattu alue jäi tulvan alle.

Mustanmeren tulvaa ja sen seurauksia kulttuurin kehitykselle on pohdittu tiedeyhteisössä laajasti. Tutkijat ovat todenneet, että noin 6500 eaa. lähtien kulttuurikehitys Euroopan puolella alkoi kiihtyä verrattuna tulvaa edeltäneeseen aikaan. Yksi selitys tälle on, että rannikkoseudun tulvaa paenneet asukkaat lähtivät muun muassa Tonava-joen laaksoon ja perustivat sinne uudet asuinpaikat. Nämä paenneet eloonjääneet olivat erityisen aloitteliaita ja sitkeitä, ja heidän ansiostaan syntyivät ensimmäiset kukoistavat keskukset, jotka tunnetaan nykyään Vanhan Euroopan sivilisaation kehtoina.

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen

Read this blog in English here.