Vanhan Euroopan kulttielämä, papittaret ja heidän edeltäjänsä

Kun Kaakkois-Euroopassa n. 8000 vuotta sitten levisi maanviljely ja sen mukaiset elämäntavat, joutuivat myös uskonnolliset käsitykset murrokseen. Metsästäjien ja keräilijöiden kulttuurissa hallitsi Maan Äiti, joka oli sekä luonto että luonnon suojelija. Maanviljelyksen levitessä Jumalattaren toiminta-ala laajeni ja hänestä tuli myös kasvien kasvun syklin ja viljelemisen suojeluhahmo. Tämä luonnon suojelijasta syntynyt ja kasvun ja viljelyn suojelijaksi laajentunut Vanhan Euroopan Suuri Jumalatar oli oman sukulinjansa huipentuma.

Vanha Eurooppa ei ollut eristyksissä, kun sen uskonnollinen järjestelmä, jonka keskipisteessä oli jumalatarhahmo, kehittyi. Ennen muutosta maanviljelysyhteiskunnaksi Kaakkois-Eurooppa kuului laajaan euraasialaiseen kulttuurivyöhykkeesen, jossa metsästäjät palvoivat Luonnon Äitiä, joka oli myös maailman luoja. Kaukainen kaiku tältä kaudelta löytyy vielä kreikkalaisesta mytologiasta, ja tämä liittyy Eurynome-jumalattareen. Kreikkalaiset itsekin muistivat, ettei Eurynome ollut alun perin kreikkalainen hahmo, vaan se edusti pelasgialaista eli esikreikkalaista perinnettä.

Myytissä Eurynome, jonka nimi tarkoittaa “ikuista vaeltajaa”, taivaltaa kantameren yli ennen maailman syntyä. Pohjoinen tuuli, Boreas, kiinnostuu jumalattaresta, jonka sulot hurmaavat hänet. Boreas haluaa yhtyä Eurynomen kanssa ja saa tahtonsa läpi vaikka jumalatar ei ole hänestä kovin kiinnostunut. Yhdynnän jälkeen jumalatar muuttuu vesilinnuksi ja pakenee. Pitkän lennon jälkeen hän pääsee lepäämään pienelle saarekkeelle. Jumalatar on raskaana ja hän laskee munansa maahan. Eurynome nukahtaa, mutta tönäisee unessa munaa, jonka kuori repeää auki, ja ulos putoilevat kaikki maailman asiat.

Tämä erikoinen luomistarina löytyy paitsi kreikkalaisesta myytistä niin myös euraasialaisten kulttuureiden alueilta. Vanhassa Euroopassa säilyivät myös uskonnolliset traditiot, jotka osoittavat euraasialaisten kulttuureiden keskinäistä samanlaisuutta Vanhan Euroopan kulttuurin kanssa. Vanhan Euroopan vanhin, esiagraarinen, kulttuuripohja kuului laajaan euraasialaiseen kerrostumaan. Tärkeä ilmiö metsästäjäkulttuurissa oli shamanismi, ja shamaanin roolissa toimi useimmiten nainen. Ihmiset ajattelivat, että naisella on aistit ja intuitio paremmin vireessä kuin miehellä, ja että tämä takaisi sujuvamman pääsyn transsiin.

Kun Vanhan Euroopan metsästäjät omaksuivat maanviljelyn, vanhat traditiot ja rituaalit säilyivät. Vanhan Euroopan yhteisöissä Jumalattaren palvonnalla oli vankka asema, ja kulttielämästä vastasivat ja rituaaleja hoitivat naiset. Agraariajalla päähuomio siirtyi viljan ja vihannesten viljelemiseen, ja vanhan ajan shamaaneista tuli kehittyneemmässä kulttimallissa papittaria.

Naisten etuoikeutettu rooli kulttielämässä jatkui antiikin Kreikassa, jossa esikreikkalaista syntyperää olevien jumalattarien palvonta oli papittarien valvonnassa. Oraakkelipapitar Delfoin pyhäkössä ja Athene-jumalattaren ylipapitar Ateenassa ovat kuuluisia esimerkkejä naispappeudesta. Uudet löydöt tärkeissä antiikin Kreikan pyhäköissä osoittavat, että kulttipaikat, joilla oli erityinen rooli kreikkalaisten yhteisöllisyyden rakentumisen kannalta, oli alunperin omistettu jumalattarille, ja vasta myöhemmin miespuolisille hahmoille. Yhteisöllisyyden rakentumisen on alunperin siis mahdollistanut se, mitä sukupuolen filosofiassa kutsutaan naisideaaliseksi. Tämä pitää paikkansa sekä Delfoissa että Olympiassa, Ateenan Akropoliin kukkulalla. Ei ole kaukaa haettua olettaa, että myös Vanhan Euroopan ihmisille oraakkelitoiminta, yhteiset rituaalit ja uskonnolliset kulkueet toimivat koko yhteiskunnallisen järjestelmän kivijalkana. Mutta tuosta Euroopan vanhimmasta kaudesta on jäänyt vain kaukainen kaiku antiikin Kreikan pyhäköihin. Herääkin kysymys, olisiko juuri naisideaalinen se, jonka puoleen kääntyminen muovaisi myös nykyaikaista yhteisöllisyyttä ja yhteiskuntaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään suuntaan.

Kulttipaikan keramiikkaesineistöä.

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen

Read this blog in English here.