Antiikin Kreikan jumalattaret polveutuvatkin varhaisemmasta jumalatarkultista

Vanhan Euroopan sivilisaation uskonnonharjoitus oli hyvin kehittynyttä. Rituaalielämä oli rikasta, ja uskonnollisia juhlia, kuten esi-isien ja -äitien palvontamenoja ja erilaisia kulkueita, oli paljon erilaisia.

Päähahmona toimi Suuri Jumalatar, jolla oli monenlaisia funktioita. Hän oli muun muassa Maan Äiti, luonnon ja kasvien kasvun syklin varjelija, maanviljelyn ja karjanhoidon suojelija sekä luovan työn edistäjä.

Figuriini, joka löytyi Pazardžik:ista (Bulgaria), ajalta n. 4800–4700 eaa. Kulttipaikan keramiikkaesineistöä.

Perinteinen kulttuurihistoria esittää, että Jumalattaren kultti hylättiin täysin indoeurooppalaisten vaellettua Kaakkois-Eurooppaan. Väitetään, että silloin nousivat valtaan indoeurooppalaiset miespuoliset jumalat Zeus-jumala etunenässä. Pitääkö tarina edelleen paikkansa? Uudet tutkimukset ovat nostaneet esille aivan erilaisia tietoja.

Jumalattaren palvonta ei loppunut yhtäkkiä miespuolisten tulokkaiden saavuttua. Ennemminkin Vanhan Euroopan Jumalattaren palvonta siirtyi uuteen ulottuvuuteen, aivan kuin Jumalatar olisi onnistunut luomaan itse itselleen jatkuvuuden. Jumalattaren funktiot jakaantuivat uusiksi identiteeteiksi ja Jumalatar moniulotteisena esiäitinä muuntui useaksi eri hahmoksi. Sillä tavalla syntyi vahvojen jumalatarten “verkosto” kreikkalaiseen mytologiaan. Missään tapauksessa ei ollut kyse jumalatarkultin hylkäämisestä.

Historiallinen kielitiede on tehnyt yllättäviä paljastuksia, jotka tukevat edellä esitettyä. Monen jumalattaren nimi ei ole kreikkalaista alkuperää, vaan viittaa esikreikkalaiseen kulttuuriin. Toisin sanoen kreikkalaisina pidetyt jumalattarien nimet ovat peräisin Vanhan Euroopan kielestä. Nämä paljastukset vahvistuivat, kun arkeologit totesivat, että myös jäännökset näiden jumalattarien palvontapaikoista ovat vanhempia kuin itse antiikin Kreikan sivilisaatio. Näiden tutkimusten perusteella hahmottuu jumalatarkultin jatkuvuus. Nyt tiedetään, että Hera, Hestia, Athene, Gaia, Themis ja muut jumalattaret, joita on ihailtu antiikista lähtien ja jotka symboloivat aitoa “kreikkalaista” perinnettä, ovatkin todellisuudessa paljon vanhempia kuin itse kreikkalaiset.

Kun indoeurooppalaiset tulivat maahan, jota he myöhemmin kutsuivat Hellaaksi, alkoi kamppailu. Tapahtui murros kulttuurielämässä, joka kiteytyi kilpailuun Jumalattaren ja miespuolisten hahmojen välillä. Tulokkaat palvoivat Zeus-jumalaa (divios), ja hänellä oli silloin indoeurooppalainen vaimo (divia). Mutta sitten tuli kuvaan mukaan Hera, yksi Vanhan Euroopan Jumalattaren tyttäristä. Divia ja Hera kilpailivat vähän aikaa keskenään, mutta divialla ei ollut mahdollisuutta voittaa. Hän hävisi kilpailun ja Herasta tuli Zeuksen uusi vaimo.

Pyhät paikat, joista tuli kreikkalaisten yhteishengen symboleita, kuten Olympia ja Delfoi, heijastivat alun perin Vanhan Euroopan Jumalattaren perinnettä. Olympian ensimmäinen suojelijahahmo oli Hera ennen kuin Zeus pääsi valtaan, ja sen jälkeenkin Hera pysyi Olympiassa Zeuksen rinnalla. Delfoin perustaja oli esikreikkalainen Gaia, Maan Äiti, ennen kuin Delfoin hallinta siirtyi Apollo-jumalalle. Mutta Gaiaa palvottiin myös Apollon aikana eikä häntä syrjäytetty koskaan täysin. Kreikkalaisissakodeissa palvottiin Hestiaa, kotilieden ja kodin suojelijaa. Häntä paikallisväki kunnioitti jo ennen kreikkalaisten tuloa.

Athene oli Ateenan valtion alueella kaikista jumalista mahtavin. Hän hallitsi Akropoliin kukkulaa jo ennen kreikkalaisten tuloa. Akropoliin nimi oli alunperin ”kranaa” eli “pyhä kallio”, ja sana on esikreikkalaista alkuperää. Voi sanoa, että antiikin Athene-kultissa Vanhan Euroopan jumalatarperinne pääsi uuteen, edeltäjäänsäkin kirkkaampaan loistoon. Antiikin jumalattarien asema yhteiskunnassa ja heidän uskottu vaikutuksensa ihmisten arkipäivän elämään oli kulttimenojen ja rituaalitoiminnan kautta erittäin vahva. Tästä syystä kristillisen kirkon ei onnistunutkaan syrjäyttää heitä, vaan Neitsyt Maria omaksui jumalattarien ominaisuudet. Tämä tarkoittaa, että Vanhan Euroopan jumalatarperinne jatkuu kristillisen päähahmon kautta yhä edelleen.

Harald Haarmann ja Virpi Lehtinen

Read this blog in English here.