Rauha – Jälkiä nykypäivässä Vanhan Euroopan kirkkaimmasta perusarvosta

Kun pohditaan antiikin parasta antia länsimaiselle sivilisaatiolle, mieleen saattaa tulla vaikka kuinka paljon saavutuksia. Yksi saavutuksista saattaa kuitenkin jäädä kokonaan huomiotta, sillä se ei kuulu kouluopetukseen – nimittäin rauha konseptina ja ideaalina. 

Rauhanomaisen yhteiselämän idea ja käytäntö vallitsivat Vanhan Euroopan kaudella. Mutta eivätkö Vanhan Euroopan kulttuuri ja maailmankuva kadonneet, kun aron paimentolaiset vaelsivat Kaakkois-Eurooppaan pronssikauden aikana ja aiheuttivat yhteiskunnallisia mullistuksia? He toki muuttivat yhteiskunnan rakenteen patriarkaaliseksi, mutta monet traditiot ja konseptit jatkuivat ja säilyivät. Näiden konseptien joukkoon kuuluu muun muassa rauha.

Merkittävä paikka rauhan ideaalin jatkuvuuden kannalta oli Olympia. Hera-jumalatarta palvovat naiset järjestivät siellä neljän vuoden välein urheilukilpailuja, jotka olivat samalla rauhan juhlia. Tämä traditio alkoi jo Vanhan Euroopan aikakaudella. Sittemmin miehet kiinnostuivat rauhan ritualisoinnista, ottivat kilpailut haltuunsa ja syrjäyttivät naiset. Vuonna 776 eaa. pidettiin ensimmäiset miesvaltaiset kilpailut, jotka saivat nimen ”olympialaiset”. Rauhaa ehdittiin juhlia lähes 300 kertaa olympialaisten muodossa, kunnes vuonna 393 eaa. kilpailut kiellettiin ”pakanallisina” pidettyjen assosiaatioiden takia. Olympian kilpailuja yritettiin elvyttää muutamaankin otteeseen 1600–1800-luvuilla Englannissa, Ranskassa ja Kreikassa, mutta hankkeet jäivät lyhytaikaisiksi. Ensimmäiset modernit olympialaiset järjestettiin lopulta Ateenassa vuonna 1896. Silloin ne kopioivat sitä antiikin mallia, jossa naiset eivät osallistuneet kilpailuihin. Naiset saivat osallistua olympialaisiin vasta vuodesta 1900 lähtien Pariisissa.

Olympialaisten aikana palaa olympiatuli, joka sytytetään auringon voimalla peiliä apuna käyttäen. Tuli sytytetään pyhällä paikalla Olympiassa, avoalttarin raunioilla Heran temppelin edessä. Paikka on raunioitunut, koska antiikin kauden jälkeen Heran temppeli jäi pois käytöstä. Kun nykyajan olympiatulta sytytetään, Heran avoalttari on taas elävän spirituaalisuuden paikka. Tämä on osuvaa, sillä Hera oli Olympian ensimmäinen suojeluhahmo Vanhan Euroopan aikana.

Vanhan Euroopan maailmankuvaan kuuluva rauhan ideaali on siis säilynyt tähän päivään olympialaisten traditiossa. Toinen merkki nykypäivässä vanhaeurooppalaisesta rauhan ideaalista löytyy Berliinistä Brandenburgin portin yksityiskohdista.

Maailmankuulun Brandenburgin portin päällä komeilee Quadriga, veistos, joka esittää neljän hevosen vetämää vaunua. Alun perin, 1700-luvun lopulla, monumentti rakennettiin Preussin, Alankomaiden ja Englannin liittoutuman muistoksi. Alussa Quadrigan ohjaajahahmoksi valittiin kreikkalainen jumalatar Eirene, jonka kultti pohjautuu Vanhan Euroopan jumalatarkulttiin. Eirenen nimi on Vanhan Euroopan lainasana, joka tarkoittaa rauhaa, ja hän edustaakin rauhaa ilman sodan vastakohtaa.

Myöhemmin, kun vuonna 1815 Preussi oli voittoisa Napoleonin sodissa, Quadrigaa ohjaamaan haluttiin voiton jumalatar Victoria. Veistosta muokattiin niin, että hahmo laitettiin pitelemään standaaria, eli sauvaa sotasymboleineen.Yli 170 vuotta Brandenburgin portti oli preussilaisen militarismin symboli, ja DDR:n aikana se seisoi eristettynä Itä- ja Länsi-Saksan valtioiden rajavyöhykkeellä. Kun Saksat yhdistettiin vuonna 1990, portista tuli jälleen rauhan symboli. Saksojen yhdistyshanke oli näyte koko maailmalle siitä, miten poliittiset rajat voi muuttaa rauhanomaisella tavalla ilman aseellista yhteentörmäystä.

Quadriga nykyisessä muodossaan. Jumalatar Victoria pitelee standaaria. Eirene näkyy alapuolella reliefin keskellä rauhan seppele kädessään.

Vaikka portin päällä komeilee nykyään Victoria, Eirene on säilynyt portin koristeissa kahdessa reliefissä. Niissä Eirene ajaa vaunua ilman Victorian standaaria. Toinen näistä sijaitsee monumentin huipulla heti veistoksen alapuolella. Toisin sanoen, Euroopan ehkä tärkeimmässä rauhan symbolissa on säilynyt muistutus Vanhan Euroopan rauhanomaisesta maailmankuvasta.

Harald Haarmann, Virpi Lehtinen ja Auli Kurvinen

Read this blog in English here.