Luonnon kanssa sopusoinnussa elämisen periaate – Vanhojen eurooppalaisten elämäntapa opiksi nykypäivän luonnonsuojeluun

Ihmiset Vanhan Euroopan yhteisössä elivät luonnon rytmissä. Heidän elintapojensa kulku oli sidottu dynaamiseen kairos-käsitteeseen ja käytäntöön. Kairos viittaa sisäisen energian virtaamiseen ja hallintaan tavalla, joka mahdollistaa parhaimman mahdollisen energian käytön parhaana mahdollisena ajankohtana. Ihmisten sisäinen energian lähde oli yhteydessä myös kaikkeen muuhun elävään. He pystyivät käyttämään pinnanalaista tietämystään kaikessa elämisessä ja toiminnassa. Tällainen asenne oli kallisarvoinen edellytys sille, että ihmiset saattoivat järjestää elämänsä harmoniassa luonnon kanssa. Luonnon kanssa sopusoinnussa eläminen kuului Vanhan Euroopan perusarvoihin – se oli oikeastaan itsestäänselvyys – ja tämä taito perustui tuon kauden maailmankuvaan. Vanhoilla eurooppalaisilla ei siis ollut tarvetta keskustella aiheesta, joka on noussut ilmastokriisin varjostaman nykyajan pääpuheenaiheeksi: luonnonsuojelusta.

Vanhojen eurooppalaisten uskonnon mukaan luonnolla oli vahva suojeluhahmo, Äiti-Maa tai Luonnon Äiti, jonka hoidossa kaikki maailman asiat olivat. Hän valvoi eläinten ja ihmisten elämänkaarta. Ihmiset olivat kiitollisia, kun Luonnon Äiti antoi heille lahjoja, luonnon antimia. Luonnon varoja ja antimia olivat puhdas vesi, puu, metalliesiintymät, hedelmällinen maa, hedelmät, oliivit, vihannekset ja viljasato. Näitä lahjoja ihmiset ottivat vastaan noudattaen perusperiaatetta: “ota niin paljon kuin tarvitset, mutta älä enempää”. 

Oliivipuu.

Kreikkalaisessa mytologiassa säilyi arkaainen myytti ”kultaisesta kaudesta”, jolloin ihmiset elivät sopusoinnussa luonnon kanssa. Tämä myytti kerrotaan 600-luvulla eaa. eläneen runoilijan Hesiodoksen kuuluisassa teoksessa Työt ja päivät. Kultaisen kauden järjestystä valvoi myytin mukaan Suuri Jumalatar, Astraea. Yhdessä Platonin dialogeista, Kratyloksessa, filosofi selittää, ettei nimi ”kultainen kausi” viitannut materiaaliseen arvoon (kultaan), vaan ihmisten asenteeseen, joka oli silloin hyvä ja jalo. Myytin mukaan pronssikaudella tapahtui mullistus, kun ihmiset alkoivat riidellä ja käydä sotaa. Lieneekö sattumaa, että Kaakkois-Euroopassa alkoivat juuri pronssikaudelta (n. 3000 eaa. lähtien) suuret mullistukset, kun aron nomadit vaelsivat Kreikan alueelle. Myyttisen tarinan mukaan juuri tuolloin jumalatar Astraea lähti pois maan päältä taivaalle, jossa hän on edelleen nähtävissä Neitsyen tähtimuodostelmassa. Hän pitelee vaakaa, jolla punnitaan oikeudenmukaisuutta.

Luontoa on antiikista lähtien ryöstetty ja ihmiset ovat ottaneet enemmän kuin tarpeen. Luontoa on siten ylirasitettu. Seurauksia ovat muun muassa sään ääri-ilmiöt ja luonnonkatastrofit, jotka uhkaavat koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Kannattaakin ottaa opiksi Vanhan Euroopan luonnon kanssa harmoniassa toteutuneesta, monin tavoin vauraasta ja kehittyneestä elämänmuodosta, jonka tutkimukset ovat nostaneet esille. Vanhan Eurooppaa perusperiaate ”ota sen verran kuin tarvitset, mutta ei enempää” ei ole koskaan vanhentunut. Tämä periaate on kulmakivi muun muassa filosofi Genevieve Vaughanin lahjatalousmallissa.

Filosofi Genevieve Vaughan (1939–) on elämäntyössään kehittänyt ja tehnyt näkyväksi äidillisen huolenpidon malliin nojaavan lahjatalousmallin (maternal gift economy). Sitä harjoittavat ihmiset ja kulttuurit korostavat yhteisvastuun ja yhteisten resurssien jakamisen merkitystä. Vaikka mallina on äidillinen huolenpito, ei tarvitse olla äiti tai edes nainen harjoittaakseen tällaista huolenpitoa tai siihen perustuvaa lahjatalousmallia. Ajatuksena on, että äidillisen hoivan mekanismin voisi laajentaa perheestä laajemmalle yhteiskuntaan. Kun äiti hoitaa ja kasvattaa lasta, hän vastaa pyyteettömästi tämän perustarpeisiin odottamatta vastalahjaa. Lahjatalousmallin ajatuksena on, että äidillisen huolenpidon kautta lapsille voidaan siirtää sellaisia arvoja kuin läheisyys, yhteisöllisyys ja lahjan antamisen tärkeys sosiaalisuhteissa, sekä empatia ja solidaarisuus. Kun ihmisten empatia ja solidaarisuus kohdistuvat laajemmallekin kuin omaan välittömään sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön – eli kaikkia ihmisiä ja kaikkea elollista kohtaan – yhteiskunta välttää lyhytnäköisen kapitalismin tuottamat ympäristö- ja eriarvoisuusongelmat. Lahjatalouteen perustuvassa yhteiskunnassa myös vastattaisiin ihmisten todellisiin tarpeisiin sen sijaan, että luotaisiin kysynnän aikaansaamiseksi keinotekoisia tarpeita.

Onkin korkea aika tutkia tarkemmin, miten Vanhan Euroopan toimiva lahjan antamisen talousjärjestelmä suistui ulkopuolisten vaikutusten seurauksena pois raiteiltaan, ja miten tärkeitä tuon vanhan sivilisaation opit ovat modernin lahjatalousmallin dokumentaariseksi tueksi. Kun yhdistämme nämä tietolähteet ja oivallukset, voimme kenties luoda pohjan tulevaisuuden yhteiskuntamallille, jossa huolenpito ja elämä sopusoinnussa luonnon kanssa ovat kilpailua ja henkilökohtaisen, taloudellisen menestyksen tavoittelua tärkeämpiä jaettuja arvoja.

Harald Haarmann, Kaarina Kailo ja Virpi Lehtinen

Read this blog in English here.