Ymmärryksestä toimintaan

Väkivaltaa ehkäisevä toimintamalli kuuntele, ajattele, toimi. Lisätietoa tästä!

- Mitä se vaatii lapsuudesta eteenpäin?

Harald Haarmann und Monika Matscheko

Onko kokemus väkivallattomasta rinnakkaiselosta itsestäänselvyys?

Ei, valitettavasti ei. Missä iässä ihminen tulee tietoiseksi siitä, kuinka arvokasta ja tärkeää yhteiskunnallisesti vastuullinen ajattelu ja toiminta ovat? Ehkä koulussa? Se on liian myöhäistä. Nykyään on selvää, että oppilaiden käytös heijastaa yhteiskuntamme jännitteitä. Kilpailu, kiusaaminen ja machomainen käytös myrkyttävät ilmapiirin koulun pihalla ja luokkahuoneessa.

Ehkä aikuisuudessa? Oppiminen on jo vähän myöhäistä, mutta silti mahdollista.

Sen sijaan on järkevää kehittää jo varhain perheen sisällä ja esikoulussa tietoisuutta kohti tasapainoista, aggressiotonta (väkivallatonta) sosiaalista vuorovaikutusta.

Mitä "ihannetapauksessa" tarkoittaa?

Kun ottaa huomioon sosiaalisten olosuhteiden todellisuuden arkielämässä, huomaa, että konfliktiton perhe-elämä ei ole itsestäänselvyys; monissa lähiöissä se on enemmän poikkeus kuin sääntö. Lisäksi maailmanlaajuiset poliittiset kriisit, nousevat elinkustannukset ja niistä johtuva hämmennys ja epävarmuus sekä yksityis- että työelämässä vaikeuttavat ja haastavat rauhanomaista rinnakkaiseloa.

On kuitenkin selvää, että väkivallattoman vuorovaikutuksen taitoja tulisi harjoitella ja kehittää mahdollisimman varhain sanonnan "harjoitus tekee mestarin" mukaisesti ("Wilhelm Tell", Friedrich Schiller, 3. näytös, 1. kohtaus). Kaikki vertailut ovat kuitenkin jossain määrin virheellisiä. Wilhelm Tell kertoo ampumisen oppimisesta, mikä ei todellakaan kuulu rauhanomaisen rinnakkaiselon repertuaariin. Mutta perusviesti on varmasti totta: on tärkeää harjoittaa sosiaalista rauhaa jo varhaislapsuudessa.

Vastuu tästä ei ole vain opettajilla, vaan myös perheen sisällä eli vanhemmilla tai lasten kasvatuksesta vastaavilla. Ihannetapauksessa he luovat pohjan, jonka tulisi olla yhteensopiva päivähoidon ja esikoulun tavoitteiden kanssa. Kouluopetus voi sitten rakentaa näiden hankittujen perustaitojen varaan.

Monet ihmiset, erityisesti kasvatusalalla työskentelevät, ovat jo pitkään olleet tietoisia persoonallisuutta vahvistavien ja yhteisöllisyyttä edistävien koulutustavoitteiden tärkeydestä, mutta laajalle levinnyttä suuntausta tähän suuntaan ei ole vielä syntynyt. Varhaiskasvatuksessa ja alakoulussa on lupaavia lähestymistapoja, jotka väkivallan ehkäisyohjelmillaan luovat perustan edellä mainituille tavoitteille.

Esimerkkejä jo arvioiduista ohjelmista linkkeinä ja kirjoina:

• Faustlos päiväkodille ja alakoululle

• Olweus-menetelmään perustuva kiusaamisen vastainen ohjelma koulu-, luokka- ja yksilötasolla:

Olweus, Dan (1995): Gewalt in der Schule. Was Lehrer und Eltern wissen sollten – und tun können. (Suom. Väkivalta kouluissa: Mitä opettajien ja vanhempien tulisi tietää ja mitä he voivat tehdä) 2. painos 1996. Bern: Hans Huber Publishers.

• Rauhantekijäkoulutus kaikille luokan oppilaille:

Gasteiger-Klicpera, Barbara / Klein, Gudrun (2006): Das Friedensstifter-Training. Grundschulprogramm zur Gewaltprävention. (Suom. Rauhantekijäkoulutus. Väkivallan ehkäisyohjelma alakouluissa) München: Ernst Reinhardt Verlag.

• WiSK-ohjelma, jossa on toimenpiteitä koulu-, luokka- ja yksilötasolla:

Strohmeier, Dagmar / Atria, Moira (2009): WiSK-Programm. Förderung von sozialer und interkultureller Kompetenz in der Schule.(Suom. WiSK-ohjelma. Sosiaalisen ja kulttuurienvälisen osaamisen edistäminen kouluissa.) Münster: Waxmann Verlag

Muita hyväksi koettuja aloitteita ovat:

• Vertaissovittelu eli konfliktien ratkaisuohjelma tai konfliktien sovittelumalli

• Kaveriprojektit: Faller, Kurt / Kneip, Winfried (2007): Das Buddy-Prinzip – Soziales Lernen mit System. (Suom. Kaveriperiaate – Systemaattinen sosiaalinen oppiminen. Düsseldorf: Buddy e.V.)

• PFAD (Vaihtoehtoisten ajattelustrategioiden edistämisohjelma)

Lisätietoja kiinnostuneet voivat löytää osoitteesta löytyy tästä.