Eläminen kosketuksessa luonnon kanssa – kehityksen lähde niin nuorille kuin vanhoille
Luonnolla on merkittävä rooli kaikenikäisten kehityksen lähteenä. On osoitettu, että ihmiset, jotka elävät yhteydessä luonnon kanssa, pysyvät pidempään nuorekkaina, mikä puolestaan lisää mahdollisuuksia pidempään elämään. Japanilaista mallia seuraten monissa paikoissa tarjotaan nykyään kylpyläpalveluja, joissa ympäröivällä luonnolla on keskeinen rooli terapeuttisissa hoidoissa. On pantava merkille, että Japanissa lääkärit voivat määrätä lääkkeeksi potilaalleen metsäkävelyitä ja ne kuuluvat vielä sairausvakuutuksen piiriin.
Nykyään ei enää tarvitse perustella, miksi luonto on meille kaikille tärkeä. Keskustelu luonnon merkityksestä elämänlaadullemme on vilkkaampaa kuin koskaan; näistä ajatuksista on tullut – aivan oikeutetusti – keskeinen osa yhteistä ymmärrystämme tasapainosta ja elinolojemme laadusta.[1]
Esimerkiksi integratiivisessa terapiassa hyödynnetään metsä- ja luontokokemuksia, mikä vahvistaa metsän parantavaa voimaa. Eri puolilta maailmaa peräisin olevat tarinat puista [2] lukuisat mytologiat kuvaavat luonnon voimaa ja viisautta sen kohdatessa ihmiskunnan. Myös musiikissa säveltäjät ammentavat luonnon äänistä ja kuvastosta – tunnettuja esimerkkejä ovat Vivaldin ”Neljä vuodenaikaa”, Beethovenin ”Pastoraalisinfonia” (6. sinfonia) ja Smetanan *Vltava* (Moldau). [2] Näissä teoksissa ylistetään luontoyhteyttä myös laulujen sanoituksissa, olipa kyseessä rap, chanson tai kansanmusiikki.
On kuitenkin huomattava, että tämä ”yhteinen ymmärrys” koskee vain niitä, jotka pitävät luonnon läheisyyttä elämänlaatunsa kannalta välttämättömänä – ja jotka ovat myös valmiita kantamaan vastuuta luonnon tilojen säilyisestä. Valitettavasti kaikki eivät ajattele näin. Joillakin poliittisilla tahoilla ei ole ilmeisesti aavistustakaan ympäristönsuojelusta. He joko tietoisesti tai tietämättömyyttään tuhoavat luonnonsuojelualueita ja tätä kautta vaikuttavat ihmisten terveyteen. He eivät halua kuunnella; he ovat kiinnostuneita ainoastaan voitosta. Lisäksi on valitettavasti paljon ”sohvaperunoita”, jotka eivät saa itseään liikkeelle luontoon, puistoihin ja metsään, saati osallistuakseen aktiivisesti ympäristönsuojeluhankkeisiin. Meidän on ymmärrettävä, että tehtävämme on toimia paremman maailman puolesta. Pitäisikö meidän todella jättää julkinen tila piittaamattomien ja vastuuttomien haltuun? Ei, missään nimessä.
Silti monetkin niistä, jotka ymmärtävät luonnon merkityksen elinolojemme muovaajana, hahmottavat vain hämärästi, miltä elävä yhteys luontoon voisi todellisuudessa näyttää. Lainaukset, kuten ”Luontoa täytyy tuntea” (Alexander von Humboldt) tai katso syvälle luontoon, ja ymmärrät kaiken paremmin (Albert Einstein), tekevät selväksi, ettei nopea viikonloppuretki luonnonhelmaan riitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tällaisista retkistä pitäisi luopua kokonaan. Jokainen, joka suhtautuu vakavasti yhteyden luomiseen luonnon kanssa, hakeutuu luonnonympäristöihin – metsiin, järvien ja jokien äärelle sekä vuoristoon.
Tällaisilla retkillä on yksi välttämätön edellytys: jätä matkapuhelin kotiin tai taskuun moniksi tunneiksi. Irrottautuminen digitaalisesta maailmasta on ratkaisevan tärkeää, jotta luonnonäänet voivat tavoittaa meidät ja vaikuttaa meihin. Ne ovat erilaisia ääniä. Keskittyminen ja kuuleminen vaatii tietoista läsnäolon ja elämänrytmin hidastamista. Tähän kannattaa varata rauhassa aikaa ja kärsivällisyyttä, se ottaa hetken ennen kuin ihminen alkaa kuulla luonnon ääniä ja oppii hahmottamaan laajempia yhteyksiä – sillä kaikki on yhteydessä kaikkeen muuhun. Kuka osaisi ilmaista tämän kauniimmin kuin Hermann Hesse: ”Kärsivällisyys on vaikein asia – ja ainoa asia – joka kannattaa oppia. Koko luonto, kaikki kasvu, kaikki rauha, kaikki kukoistus ja kauneus maailmassa perustuvat kärsivällisyyteen; se vaatii aikaa, hiljaisuutta ja luottamusta.”
Tämä periaate pätee itse asiassa myös merkittäviin luonnonsuojeluun liittyviin suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseihin. Näihin hankkeisiin ei pidä ryhtyä hätiköiden vaan niiden tulee olla harkittuja ja huolellisesti suunniteltuja ja niihin tulee osallistaa kaikki, joilla on niistä vastuuta.
Aktivistien – Greta Thunbergin hengessä – ei ole järkevää turvautua impulsiivisiin ja painostaviin keinoihin, kuten liikenteen estämiseen istumalla tiellä, tiehen liimautumiseen tai julkisten rakennusten seinien sotkemiseen maalilla. Sen sijaan, että tällaiset toimet saisivat laajaa kansalaistukea, ne herättävät pikemminkin hämmennystä ja ruokkivat polarisaatiota sekä yhteiskunnallista jakautumista – mikä puolestaan tekee keskustelusta epärationaalista ja tunneperäistä.
Käytännön tasolla luonnonsuojelu alkaakin siis jokaisesta meistä – henkilökohtaisten kokemustemme sekä luonnon ja ihmiskunnan välisen vuorovaikutuksen kautta, mikä puolestaan vaikuttaa myönteisesti yhteiseen elämäämme. Kyse on siis tietoisuuden lisäämisestä ruohonjuuritasolla, ei ideologisesti värittyneiden, äärimmäisten iskulauseiden levittämisestä.
”Jokainen, joka löytää tien luontoon.”
[1] Peter Wohlleben: Das geheime Band zwischen Mensch und Natur, Ludwig Verlag München 2019, S. 127.
[2] Astrid Polz-Watzenig: Die heilsame Wirkung des Waldes in der Integrativen Therapie. Springer 2020 (ebook).