Diotiman ja Sokrateen dialogista: Rakkaus, elämän eliksiiri ja filosofian liikkeellepaneva voima

Harald Haarmann

Saara Metsäranta

Antiikin kirjallisuusperinteessä löydämme vihjeitä siitä, miten ihmiset kokivat arkielämänsä, mitä he pitivät tärkeänä hyvinvointinsa kannalta ja miten he rakensivat sosiaalisia suhteita. Niiden joukossa, jotka ovat kirjoituksissaan esittäneet laajan esittelyn tällaisista aiheista, yksi filosofi erottuu joukosta, ja tämä on Platon (n. 427 - n. 347 eaa.).

Platonin rakkauskäsitys ja siihen liittyvät käsitteet, kuten hyvyys ja kauneus, käsitellään kattavimmalla tavalla hänen Symposium-dialogissaan, jossa Sokrates esittelee Diotiman viisaana naisena. Sokrates puhuu Diotimasta opettajanaan rakkausfilosofian kysymyksissä. Mantinean Diotima on yksi harvoista naispuolisista päähenkilöistä Platonin teoksissa. Antiikin filosofisille dialogeille tyypilliseen tapaan Diotiman sanat on upotettu Sokrateen sanoihin. Diotiman kauneuden luonteesta pitämässä keskeisessä puheessa (Symposium, 201d - 212a) kaikuu Eleusiin mysteerien initiaatiorituaali, jossa kaksi maailmaa, kuolevaisten maailma ja kuolemattomien (eli yliluonnollisten olentojen) maailma, yhdistyvät.

Eleusiin mysteerit olivat merkittävä antiikin Kreikan uskonnollinen perinne, joka keskittyi maanviljelyksen jumalattaren Demeterin ja hänen tyttärensä Persefonen palvontaan. Näitä mysteereitä vietettiin Eleusiksen kaupungissa noin 14 kilometrin päässä Ateenasta. Ne muodostivat elintärkeän osan kreikkalaista hengellisyyttä, ja niille oli ominaista salaiset rituaalit ja initiaatiot, jotka lupasivat osallistujille palkitsevan tuonpuoleisen.

Platon tunnetaan muotojen erottamisesta havaittavista asioista. Sokrateen kautta Platon saa Diotiman puhumaan ikään kuin hän olisi läsnä (Symposium, 210a-212a), korostaen siten hänen välittämänsä viestin merkitystä: "Diotima kuvailee tässä laajasti muotoa, kaunista" (Dancy 2009: 83).

Symposium antaa filosofille paljon tilaa tarkentaa käsitettä, joka tuli myöhemmin tunnetuksi 'platonisena rakkautena'. Ideaalisessa merkityksessään Eros on "absoluutin kaipuu" (Reale 2001: 157), voima, joka inspiroi meitä palaamaan absoluuttiseen tilaan, joka tuo meidät lähelle jumalia. Diotiman puheissa Eros ei ole jumala (jumalan ei tarvitse tavoitella hyvyyttä vaan hän on jo se) eikä ihminen vaan jotakin siinä välissä. Samalla tavalla kuin jo viisas ei tarvitse filosofiaa, ja toisaalta oppimaton ohittaa viisauden, eikä pyri ymmärtämään sitä. Filosofi on jotakin tältä väliltä, samalla tavalla kun jumalan ja ihmisen välinen kommunikaatio ja kanssakäyminen käydään hengen välityksellä ja kielellä, tätä samaa yhteyden tilaa tarvitaan, kun filosofi tavoittelee viisautta.

Jos jumalten läheisyyden tila (viisaus, hyvyys, kauneus) on absoluutti, on se hyvyyden ydin. Eros ohjaa havaitsemaan kauneuden. Se on painettu mieleemme muotona, joka on kuolematon ja jatkuva.

Käsite 'rakkaus' on kuin keskipiste, jossa esteettiset ja filosofiset virtaukset kohtaavat. Yksilön taipumuksesta riippuen rakkaus voi olla yksinomaan aistien tasolla tapahtuva eroottinen kokemus. Rakkauden yhtenä ominaisuutena on, että se vetoaa esteettiseen aistiin. Rakastamme sitä, mikä tuntuu tai näyttää hyvältä. Rakkauden kohde esteettisenä aistina voi myös olla esine, ihminen tai asia, se voi olla myös omaksuttu tieto. Kurotamme rakastaessamme kohti kohdettamme, koska se tekee meidät onnelliseksi. Näin rakkauden kohteesta tulee kaunis tai hyvä katsojan silmissä. Filosofi ottaa askeleen eteenpäin tavoitellessaan viisautta, hän rakastaa kuolematonta. Rakkaus johdattaa hänet kauneuden havaitsemisesta ja halusta viisauteen: "Sillä viisaus on mitä kaunein asia, ja rakkaus on rakkautta kauneuteen, joten rakkauden täytyy olla filosofista?..." (Diotima Symposiumissa, 204b2).

Filosofi seuraa perässä tavoitellessaan viisautta, tässä (Eroksen) välitilassa, hän pyrkii kehittämään ajatteluaan ikään kuin olisi raskaana ja synnyttämässä. Hän pinnistää ajatteluaan kohti täydempää tietoa, dialogissa muiden kanssa. Rakastaen tätä prosessia, joka tuottaa hänelle kokemuksen siitä, että hänen ajatuksensa jatkuvat hänen jälkeensä ja muokkautuvat edelleen monien mielissä kohti täydempää tietoa.

Lähteet:

Jean-Luc Nancy, Le plaisir au dessin (2009)

Platon, Symposium, translation by David Horan in The dialogues of Plato (2025)

Giovanni Reale, Il pensiero antico (2001)